December 29, 2009

So tell me when you hear my heart stop, you’re the only who knows

Food
IMG_5697
Untitled 1
IMG_5714
IMG_5715
IMG_5724
IMG_5728
IMG_5745
IMG_5768
IMG_5823
Sori hiljaisista ajoista, en oo vaan nyt kerennyt postaamaan eikä ole ollut asiaakaan. Tulin tänä aamuna Ruotsin risteilyltä ja oon nyt aika poikki. Alku laivalla ei ollut yhtään lupaava, meidän hytti oli nimittäin varattu kahdelle eri porukalle. Jouduttiin sit odottamaan puoli tuntia uutta hyttiä, joka tuntui sillä hetkellä mahdottoman pitkältä ajalta, mutta saatiinkin sitten astetta hienompi hytti josta löytyi jääkaappi, sohva ja televisio.

Ruotsi oli ihan kiva, mutta siellä oli paska sää, satoi vettä ja tuuli. Sekään ei ollut kovin hauskaa, kun en ollut tietenkään varautunut siihen että jotain kauppaa ei löytyisi, mutta näköjään olisi pitänyt. Souk-kauppakeskus (jossa on mm. Monki, Topshop ja Beyond Retro) puuttui kokonaan paikaltaan ja sen kohdalla ei ollut mitään lappua tai ilmoitusta siitä, oliko se siirtynyt muualle. Ärsytti. Muuten reissu oli ihan ok, ruoka oli sentään hyvää. Joskus käy näinkin.

IMG_5877
IMG_5900
Pink flower tights from Monki, fringe boots from ship (some random label), black-blue bra from Sonia Rykiel for H&M, black bra and panties from Monki and over knee socks (they are so long or I'm that short that they reach to my ass) from American Apparel.

Ja loppuun vielä mun onnettomat ostokseni. Olin varautunut siihen, että mun kaikki rahani olisivat menneet Ruotsiin, mutta käytin kuitenkin sitten vain puolet. Oon muutenkin huomannut että musta on tullut kamalan nirso vaatteiden suhteen, löydän tosi harvoin enää vaatteita jotka on pakko saada.

Translation: I arrived this morning from Sweden. It was all right but it could be much better. In Sweden it was cold, rainy and there was strong wind. I didn't find any cool clothes and I noticed that I have become a little choosy in clothes, I don't buy anything if it's not perfect.

102 comments:

  1. Jee ihanaa kun postasit :)) Paljon kivoja kuvia. Voih mäkin haluaisin käydä jollain risteilyllä.

    ReplyDelete
  2. mimmonen toi sun talvi takki on? näytti ihan kivalle, niin voisko siitä saada parempaa kuvaa? =)

    ReplyDelete
  3. its ok to be picky with clothing - otherwise you have a lot of junk in your closet.

    ReplyDelete
  4. wow :) you look amazing *____* and i love your clothes :D i'm also thinking to get a fringe again, because i had last year and got bored with it... but i'm insecure if it fits me :/ i also wanna go to sweden one time, seems to be nice!

    ReplyDelete
  5. you look lovely:)the bag is flawless!

    ReplyDelete
  6. You can see that sense of style ;). You are very pretty, and the desire to peek at your blog ;) ( shall carry once you see the pictures ):D .


    xoxo

    ReplyDelete
  7. Haha, mulla just soi toi otsikon biisi päässä kun tulin kattomaan tätä postausta (siis onhan toi Lykke Lin Possibilitystä? Ihana se!) :D

    ReplyDelete
  8. Well, the food looks super yummy, I would kill for a burgerking burger right now!:)
    And I'm choosy about clothes too, but only when I have a lot of money with me:)

    ReplyDelete
  9. Ootpa söpö tossa kuvassa. Ootko pistäny ite noi sun pidennykset? Ja toi urban outfitters sai mun suun venähtää viissataa metrii alaspäi, mäkin haluun

    ReplyDelete
  10. kiva että postasit taas..:) lienee varmaan tyhmää kysyä, mutta mitä blogipohjaa käytät kun saat kuvista noin ihanan isoja, vai ootko tehnyt ite jonkun?

    ReplyDelete
  11. -H - Kiitti :-)

    Anonymous - Ihan tavallinen vähän pidempi tummanharmaa villakangastakki jossa on vyö, ostin sen kaks vuotta sit Zarasta

    Elisa The Snake - Yeah maybe, but it's not ok when I can't find anything to wear because I don't have much clothes

    steffi elina - Aww thanks! Fringe is great, I also did wear them a lot last summer and spring

    natie - Thanks :-)

    sweet-darlin - Thank you!

    Anonymous - Jep :-) Se on kyl aivan ihana, kuuntelen sitä koko ajan

    noona - Kiitti:-)

    Miss - Oh god me too, I totally love Burger King's hamburgers. And haha that's so true, when I don't have money I find so cool clothes but when I have I don't like them anymore

    justiina - Kiitti :-) En oo, noi on sinettipidennykset

    Anonymous - Kiitti :-) Ja joku ihan tavallinen pohja jota oon ite muokannut leveämmäksi

    ReplyDelete
  12. i´m going to stockholm, tallinn, kopenhagen and also helsinki with aida next year, i´m so exited to go shopping there :) is there one street or an area where all the good shops are in helsinki, i heard about Aleksanterinkatu ? sorry for bad english :(

    ReplyDelete
  13. Iihania kuvia!

    ReplyDelete
  14. love the outfit, great scarf!

    www.mode-damour.blogspot.com

    ReplyDelete
  15. I think it's very good to be picky with clothes! Lately I've been a bit like that too :D and I'm really happy cos I really like the latest stuff I've bought!
    but my closest is still full of unwise purchases from the past :( there are tons of clothes that I don't really like, some of them I've not even worn once!!

    xx

    ReplyDelete
  16. oi, aivan ihanat nuo kukkakuvioiset sukkikset :)

    ReplyDelete
  17. Ootko käyttäny viel niitä Aussien Real volume shampoota ja hoitoainetta? :) onks ollu edellee yhtä hyvii ja suosittelisitko tämmösille pitkille mut tosi hennoille hiuksille?

    ReplyDelete
  18. ajattelin kysyä sulta, kun sä näytät osaavan muutella näitä blogimalleja.. niin että miten blogimallia saa levennettyä muuttamalla mallia? sitä tekstileveyttä, kun se on mulla joko aina liian kapea tai liian leveä :( jos osaisit kertoa, olisin todella kiitollinen!:) rakastan sun blogia ja vaikka et postaakaan nykyään niin usein. :)♥

    ReplyDelete
  19. ihanaa oot tullu takas! ja ihania kuvia!

    ReplyDelete
  20. KAUNIS! ♥

    ReplyDelete
  21. Your photos are just too beautiful. I love your hat-scarf!

    ReplyDelete
  22. Voih, itsekin haluisin Tukholmaan :)

    ReplyDelete
  23. Olin ihan että kuka toi on kun näytät tossa yhdessä kuvassa ihan tajuttoman söpöltä :D

    ReplyDelete
  24. I love your clothes =)

    Sweden seems to be nice =)

    ReplyDelete
  25. Kiva nähdä Rosa sult pitkästä aikaan sun kaltainen postaus.
    Sun äskettäin käymä bloggaus ähky on aikas tavallista, etenkin noiden jotka on top kympissä blogilistalla arvelisin.
    Halu pysyä siellä on niin kova, että on pakotettu postaamaan jatkuvasti, josta mun mielestä kärsii laatu tosi pahasti.

    Ihan mielenkiinnosta kävin eräällä saitilla, josta saa selville sivustojen kävijätilastot ja sä olet monta topissa olevaa luetumpi, eli blogilistan sijoitus ei kerro oikeaa "arvoa". Itsekkin käyn blogeissa suoralla osoitteella, joten en merkkaannu listoille kävijänä.
    Kumpa moni, ymmärtäs ettei se sijoitus merkkaa mitään vaan bloginsa tilaajien viihdyttäminen. Mieluummin 2000 ystävää, kuin 10 000 tuttua noin kärjistetysti.

    Suolsimpa taas :)) mut ihana et jaksat postata meille Rosa ja Hyvää Uutta Vuotta!

    ReplyDelete
  26. souk suljettiin syksyllä

    http://go4itvol2.blogspot.com/2009/10/tapaus-souk.html

    ReplyDelete
  27. oi ku pääsis ruotsiin, pitää ruveta suunnittelee risteeilyy. mulle on käynyt muuten samanlailla kerran että hytti oli varattu meille mutta myös jollekkin toiselle perheelle jolle se sit oli jo luovutettu. no me saatiin sit semmonen ihan mukava kuninkaallisten hytti jossa oli poreamme ja oma parveke :DD

    ReplyDelete
  28. iiieh Burgerking xD
    Nice outfit you always look amazing

    ReplyDelete
  29. you're so lovely! I want a hamburger & fries right now.... & I am so jealous of the Sonia Rykiel bra! I need to go to an H&M & buy some... asap!
    love, dayna

    ReplyDelete
  30. onko toi sun puhelin s5600 vai s5230 ?
    Sori ku jankutan tätä mut et vastannu viimepostauksessa tähän.

    ReplyDelete
  31. Äää mäki haluun laivalle : )) Pääsispä pian..:(

    ReplyDelete
  32. voi kauneus kuin söppänä ja ihana oot!

    ps. kiitos kamalasta nälän tunteesta, ton yhen kuvan ansiosta! :D

    ReplyDelete
  33. I love your shoes!

    visit me:

    www.fairylady-style.blogspot.com

    ReplyDelete
  34. you are so cute..I love your outfit....follow;-)

    ReplyDelete
  35. Hey. I have the same problem - when I don't have money I find so great clothes but when I have money I don't like them anymore and I don't have much clothes too. But sometimes I just buy thing and then buy something else, and if they are compatible, I wear them.

    Btw, I am going to Stockholm in 3 days. Hope I'll find something. ;)

    And I must say that Your style is so unique and Your blog is amazing!


    L,
    girl from Tallinn. :)

    ReplyDelete
  36. apuaaa oot niin nätti että silmiin sattuu :)

    ja olen muuten huomannut itsessäni myös että oon todella nirso vaatteiden suhteen nykyään :D

    ReplyDelete
  37. ihana postaus! vanhaa kunnon rosa-fionaa :))

    ReplyDelete
  38. Hey! I have the same problem. Yesterday I went shopping and I bought only some make up stuff. No clothes!! God, I'm worse and worse :D

    ReplyDelete
  39. ihanaa, että oot tullu takas postaamaan :)

    ReplyDelete
  40. great outfit. love your bangs.

    ReplyDelete
  41. i was there too last month. stockholm is an amazing town and i loved the monki store! nice pics!

    ReplyDelete
  42. You look still amazing! And same here- i have also becomed quite choosy about everything.

    ReplyDelete
  43. you are a beautiful girl, and these are nice pictures

    ReplyDelete
  44. Ihana postaus! Tosi kivoja nuo kuvat.
    Ja olet kyllä nätti tyttönen :) Kiitos kun taas postasit, hypin melkein riemusta kun huomasin :D

    ReplyDelete
  45. kiva postaus! oon varmaa ennenki kysyny, mut haluisiks tehä jonku postauksen / jossai postaukses näyttää sun huoneet äitis ja isäs luona. vai asuks vaan toisella :) tajusin vasta, että sullahan on sit kaksi huonetta! hih

    ReplyDelete
  46. voi hitto, mulla on ollut just viime päivinä ihan mieletön hinku päästä taas tukholmaan ja tää postaus ei kyllä yhtään auttanut asiaa :---------D

    ReplyDelete
  47. :--) näyttää kivalta. Oliko kova meno risteilyllä :D ?

    ReplyDelete
  48. Sori Rosa...
    mut sä oot aivan ihana! <3

    Mitä ajattelit tehdä uutena vuotena? :)
    Onks sun loma ollut kiva?

    ReplyDelete
  49. kivoja kuvia :-)

    ReplyDelete
  50. You take AMAZING AMAZING AMAZING pictures ;) and u are soo pretty.
    I love the perfumes that u got :)

    ReplyDelete
  51. you're so pretty, love the photos :)

    ReplyDelete
  52. juust kiva ku postasit!:)) hei tota mistä voi sun kengät on ostettu ja koska?=)

    ReplyDelete
  53. Lykke Li on ihana! ja kiva postaus : )

    ReplyDelete
  54. love the pic's ja ihanat leggarit! topshop löytyy sieltä gallerianista mut se oli aika pettymys(mun mielestä)

    ReplyDelete
  55. ihana toi biisi :)

    ReplyDelete
  56. Piirrätkö noi silmien rajaukset eyelineril ja jos niin millä?

    ReplyDelete
  57. nice pictures, love your Outfit, it looks amazing.

    ReplyDelete
  58. Oh, mäkin pääsen parin viikon päästä jihuu! Selvittelen kyllä sen topshopin sijainnin... Kyhätään mulle johki karttaan joku shoppailuopas :D jännää.

    ReplyDelete
  59. Hei, pakko kommentoida kun tulit niin elävästi mieleen Christiane F. -elokuvan pääosan näyttelijästä. Katso esim. nämä kuvat:

    http://film.virtual-history.com/photo/11/large/11567.jpg
    http://film.virtual-history.com/photo/11/large/11553.jpg

    Nätti tyttö kuten sinäkin! :)

    ReplyDelete
  60. rakastn sua

    ReplyDelete
  61. näin sut eilen stadissa (-: olit ihan älyttömän kaunis!

    ReplyDelete
  62. sarqh - Aleksanterinkatu is ok, but I'm more into malls called Forum and Kamppi, they're very close to city too

    Jennifer - Kiitti :-)

    moded'amour - Yeah it's great!

    pinkcherry - Hah yeah :-)

    lupin - Jep, ne on tosi kivat

    Anonymous - Pidennyksille ei sais käyttää niitä, joten en pahemmin

    Anonymous - Muuttamalla paria numeroa html-koodissa suuremmaksi. Vaikea selittää, en osaisi millään selittää sitä tätä kautta. Mutta itse opin senkin tutkimalla jonkun toisen blogin lähdekoodia ja ihan katsomalla mitkä numerot itselläni olivat pienemmät kuin toisella blogilla, aika pikkutarkkaa hommaa

    Anonymous - Kiitti :-)

    Anonymous - Kiitoos :-)

    Victoire - Yeah it's cute!

    sofiia - Kiittii :-)

    sofia -Jep :-) Ite lähden uudestaan sinne jo helmikuussa

    Anonymous - Aww :-D

    B! - Oh thanks!

    Anonymous - En nyt oo ihan varma voiko kukaan mua tuntematon ihminen sanoa mikä on mun tyyliäni ja mikä ei :-) Ja pakko myöntää että olet kyllä väärässä, selaan hyvin harvoin blogilistaa ja jos oikeasti janoaisin blogilistalle lisää lukijoita, väsäisin kisoja sun muita joissa sanoisin että linkittämällä tän omaan blogiinne saatte arvontaan ylimääräisen lapun ja sitä rataa. Ei oo mun tyylistä yhtään, ei se kasvata mun itsetuntoani jos olen pari sijaa muita edellä blogilistalla kun kuitenkin tiedän että noin puolet mun lukijoistani on ulkomaalaisia jotka eivät blogilistaa käytä. Ja sinne uusia vuosia kans:-)

    Anonymous - Hmm, kiitti tiedosta. Outoa kun en oo aiemmin tähän tietoon törmännyt

    anni - No just kiva! :-D Meille annettiin just ja just vähän parempi hytti ku tää, aluks yritettiin tykryttää jotain merinäköala-hyttiä, yök

    Lina - Thanks :-)

    dayna stephanie - Aww thanks and me too!

    Anonymous - Ehkä s5230

    Catwalk - :-))

    Henna - Kiitti:-)

    Anonymous - Aww kiitos!

    FairyLadyStyle - Me too :-)

    Lenka - Thank you :-)

    LLIIISU - It's so stupid, cause I really need some new clothes but I can't find anything, just bras and lipgloss and stuff

    maija - Aww kiitos :-)

    JK - Kiitti:-)

    Charlotte - Yeah me too!

    Henna - Kiva et tykkäätte :-)

    Madeleine - Thank you sweetie!

    Sandra - Yeah Stockholm is so nice

    LIISA - Aww thanks

    swans horses and wolves - Thanks cutie :-)

    Anonymous - Kiva kuulla, kiitos!

    Anonymous - Kiitti :-) Asun äidin luona ja oon esitellyt tän huoneen jo kunnolla muutaman kerran, isän luona mulla ei oo huonetta

    Anonymous - Hihii:-)

    Anonymous - Tylsä, inhoon risteilyjä :-D

    Anonymous - Ite oot! Ja mul olis nyt 4 menoa joista pitäis yksi valita, tosi yllättävä tilanne kun ei mulla oo koskaan näin

    noora - Kiitti:-)

    Maria V - Aww thanks!

    Lála - Thank you :-)

    Anonymous - Kiitti! Ai mitkä kengät, hapsut? Ostin just laivalta, joku ihan random merkki

    Anonymous - Jep :-)

    aurora - Kiitti! Ja joo tiiän, en oo koskaan tykänny siitä Topshopista kyl

    Anonymous - On joo

    Anonymous - Ihan perus kajalilla ja sit kastan siveltimen veteen ja laitan luomiväriä sillä

    Tabea - Oh thanks!

    miiu - Topshop on siel Gallerianis mut se on tosi kuppanen!

    Natja - Hah ite en nää juurikaan mitään samaa mut kiitti :-)

    Irina - Jep :-)

    ReplyDelete
  63. itse tulin just tänään tukholmasta ja ihmettelin ensin samaa kun topshopia tai soukia ylipäätään ei näkynyt siinä missä sen piti olla. mutta topshop oli siirtynyt galleriaan!

    ReplyDelete
  64. i love you hair .__.
    your real hair or extensions?

    ReplyDelete
  65. how did you get the ROSA-FIONA BETTINA font on the top of your blog? i mean, is there any webpage/program where you can do this?xxx

    ReplyDelete
  66. wow, girl.. you look great! i mean gorgeous, stylish and your room just rocks! so cool! don't understand finnish very much, but went through your pictures at this blog and i'm just amazed. great job! keep up the good work!

    ReplyDelete
  67. meillä kävin ihan samalla tavalla ku oltiin tukholmassa tässä kuussa - siis minne ihmeeseen yks kauppakeskus voi kadota noin :-D löydettiin onneks sitten jotain kauppoja (tuntien seikkailujen jälkeen) mut topshop jäi kokematta. noo, mäkin käytin sit vaan 1/3 rahoistani.

    ReplyDelete
  68. et oo ilmeisesti huomannut vastata edelliseen postaukseen, mutta mikä tuon otsikon fontti on/mistä noita hienoja fontteja yleensäkin aina löydät?

    ReplyDelete
  69. Omg i want those thightttssss! Wished we had a Monki in the Netherlands :(

    ReplyDelete
  70. Rosaa oot ihana <3 :)

    ReplyDelete
  71. Voisitko tehä huomisesta päivä kuvina? :)))

    ReplyDelete
  72. I've always wanted to go to Scandinavia - the landscapes seems be wonderful and you also have a lot of stores, which we haven't in Poland

    ReplyDelete
  73. Souk pisti ovet säppiin aika yllättäen tossa alkusyksystä, tuntuu jotenkin tosi inhalta koska siellä oli ne parhaat kaupat saman katon alla :--/ mutta onneks monki sekä topshop löytyvät myös muualta.

    oliko stokiksessa jo alet täydessä vauhdissa? itse parin vkon päästä sinne pyörimään joten ois kiva tietää mikä meno kaupoissa :)

    ReplyDelete
  74. ihania kuvia ja kiva postaus :---)

    ReplyDelete
  75. Herra Isä kun sä saat paljon palautetta no joka tapauksessa mulla olisi muutama kysymys sulle:
    1. Minkä kokoinen se sun ctrl:n maiharitakki on (se on vihdoin alennuksessa mutta sivuilta ei löydy minkä kokoinen esim. S olisi...)
    2. Missä kaupoissa kannattaa käydä Tukholmassa?
    3. Miten kallis tuo American Apparel merkki on?
    Kiitos! P.S oot onnekas kun sait noin hyvät joululahjat

    ReplyDelete
  76. SOUKIN sivuilla (tai no souk.se) lukee näin googlen kääntäjän mukaan:

    Souk on suljettu

    Saksan kiinteistön omistaja CRI, yksi Commerzbank kiinteistörahastot yhdessä kiinteistön haltijan Jones Lang Lasalle päätti Souk sulkeutuu. Kaikki myymälät saivat 14 päivää aikaa poistua talosta ja nyt koko huone on tyhjä. Että näin lyhyessä ajassa poistua kaikista kaupoista on kohtuutonta ja epäinhimillistä toimia, on aiheuttanut paljon vahinkoa ja kustannuksia kaikille osapuolille. Souk haluan kiittää kaikkia niitä, jotka pitivät meitä ja me voimme vain valittaa, että Starpoint shopping Palace ei ole armon kanssa Saksan omistajalle. Mitä nyt tapahtuu Drottninggatan tunne on.

    - Tosi hämärää tosiaan että noin on käynyt! Tyhmää suoraan sanottuna :<

    ReplyDelete
  77. Anonymous - Joo ''onneks'' tiesin missä se Topshop sijaitsee joten sit ei tarvinnut ruikuttaa kun en siellä päässyt käymään

    Laura - Aww thanks :-) Extensions

    steffi elina - Google ''Free fonts'', there's a lot of sites where you can find different fonts

    M. - That's sweet, thank you!

    kkiira - No niinpä! Ois ihan ok ilmoittaa vaikka jollain lapulla et sori ollaan lähdetty, kun en mä ainakaan osannut ees aavistaa et se noin katoais :-D

    maja - Googleta ''Free fonts''

    Jessica - Thanks :-)

    Kirsten - Yeah they're cool!

    Anonymous - Ite!

    Anonymous - Emmä osaa sanoa :-) Katellaan

    Karolina Joanna - Yeah :-)

    Elina - Jooh, outoa kyllä. Ja olihan siellä aika paljon, mutta musta tuntu että kaikki rumimmat rätit oli vaan alessa

    ida - Kiitos :-)

    Anonymous - 1. XS. Ja se on muuten tosi isoa kokoa, 2. No emmä nyt tiiä, omaan makuun ei oo mikään oikein hyvää. Urban Outfitter on ihan jees, 2. Kato AA:n nettisivut, onhan ne peruskuteita hintavampia muutamalla kympillä

    ReplyDelete
  78. Mä haluun kanssa laivalle ! kivoja kuvia :)

    ReplyDelete
  79. Haa, on ihan pakko tulla hehkuttaan, että tää sun blogis on vaan aivan ihana! Tosi hyvää tekstiä, ja nättejä kuvia! Ja sulla on tosi nättejä vaatteita :))

    ReplyDelete
  80. tell me when you hear my silence
    there's a possibility I wouldn't know....

    ReplyDelete
  81. Really amazing pictures! Great job! =)

    ReplyDelete
  82. Happy New Year 2010 ;) :*** Lots of great clothes, smile and everything you want :* :)

    ReplyDelete
  83. missä vietät uuden vuoden rosa?

    ReplyDelete
  84. Youu are so beautiful.
    a real model ! ♥
    no better.
    you look amazing.
    soo good. the best face i ever saw.
    *_*

    ReplyDelete
  85. I totally understand You. I haven't bought anything to myself like for a month maybe? It makes me crazy sometimes. When I go to the shop I just can't find anything normal.

    ReplyDelete
  86. I'm really picky too, lately, even when I have the money.
    'S a good thing though, now my closet is full of timeless things!

    ReplyDelete
  87. mitä teet uutenvuoten? :)

    ReplyDelete
  88. megan ward1/1/10 01:27

    HAPPY NEW YEAR!!
    i hope it's a good year for you
    and i'm excited to see new photos :D

    megan :D

    ReplyDelete
  89. Anonymous1/1/10 02:10

    Kiva postaus! mistä tuo vaaleanpunanen huivi?

    ReplyDelete
  90. tukholma, rakastan! ihania kuvia, toi sun outfittis on tosi kiva! :)

    ReplyDelete
  91. Anonymous1/1/10 17:20

    Eikö sua ahdista asua Tapulissa, kun kaikkialta kuulee että se olis todella levoton paikka? En ole itse käynyt, että ihan kuulopuheiden pohjalta kyselen.

    ReplyDelete
  92. Anonymous1/1/10 17:27

    http://irc-galleria.net/user/-rainboww
    käyttääkö sun kuvaa?

    ReplyDelete
  93. ihania kuvia !!! :)

    ReplyDelete
  94. nisna - Kiitti :-)

    Sanni - Aww kiitos!

    Lole - Oh thanks!

    Charlotte - Yeah u too :-)

    elu - Hehe vietin kotona, omasta tahdostani. Meinasin 11 aikaan lähteä ulos mut tajusin että junat ja ratikat olis liian täynnä

    Kirsti - That's so sweet, thanks :-)

    LLIIISU - That really sucks

    teasethecrowd - Yeah that's true

    megan ward - Yeah thanks!

    Anonymous - Kiitti :-) H&M:ltä

    raita 2 - Kiitti!

    Anonymous - Ei pahemmin, en mä täällä räkälässä mielelläni asuis, mut tää on kyllä paljon muita lähiöitä rauhallisempi

    Meeri - Kiitti:-)

    ReplyDelete
  95. Anonymous5/1/10 17:29

    Mulle kävi just samoin kun olin ruotsin risteilyllä. "Souk" kauppakeskusta etsin ja etsin kunnes huomasin että sehän onki pois..? Kyllää ärsytti mut löyty sieltä ruotsista paljon muutaki :)

    Koita jaksaa tän synkän talven yli, jaksetaan me odotella pidempiäkin postauksia! :)

    ReplyDelete
  96. Anonymous6/1/10 21:26

    näytät ihan audrey tautoulta tossa yhessä kuvassa! suloisuus. ihanat hiukset.

    ReplyDelete
  97. I LOVE YOUR BLOG.
    you are so pretty girl <3.
    kisses.

    ReplyDelete

I use Canon EOS 1100D
I was born in 1993
I'm from Helsinki, Finland