September 14, 2009

BLUE JEAN BABY

Image and video hosting by TinyPic
Image and video hosting by TinyPic
Tämän päivän pienet ostokset. Nylon 7,70e ja kaksi Freemanin ihonhoitojuttua 5,45e/kpl

Tänään on ollut omalla kohdallani vähän surkeampi päivä. Eli oma aamuni alkoi melkein heti herättyäni kivuliailla verikokeilla, kivusta voisin uskoa sen, että neula oli normaalia aika reilusti paksumpi, sillä vertakin tuprusi paperin läpi kunnolla. Koulu ja kaikki olivat ihan mukavia, mutta koulun jälkeen matkalla kotiin päätin jäädä Malmilla sitä varten, että poikkeaisin kirppiksellä. No, sehän tietysti oli kiinni maanantaina, jota mä en tietenkään muistanut.
Sen jälkeen ajattelin mennä ostamaan Housen ensimmäisen tuotantokauden ja olin jo aika iloinen siitä, kunnes liukuhihnalla huomasin ikärajan: 18. Nyt jälkeen päin rupesikin vähän mietityttämään, että eihän se voi olla ja meninkin netistä asian tarkastamaan. Sen pitäisi olla k11, joten minkäköhän luvun mä nyt sitten olin katsonut. Voitte arvata miten paljon vituttaa nyt.

Nyt ajattelin kuitenkin tilailla vähän jotain kivaa netistä, mutta mun tuurillani kaikki on liian kallista tai mitään ei löydy.

45 comments:

  1. Oletko jo kokeillut noita ihojuttuja jos niin oliko hyviä?

    ReplyDelete
  2. Mulla on Housen ykkös ja kakkos kaudet ja niissä tosiaan on k.18. En oikeen ymmärrä millä perusteella nekin on määritelty: DD

    Ps. Oot niin kaunis! : )

    ReplyDelete
  3. Meikällä on kaks noita Housepokseja ja niissä taitaa kyllä molemmissa olla K18 leima. Että tuskinpa väärin katoit, jos nyt yhtään lohuttaa:----D

    ReplyDelete
  4. oooh, freeman masks, have never gone around to trying them, perhaps soon

    love-decoded.blogspot.com

    ReplyDelete
  5. Anonymous14/9/09 17:35

    olist laittanu päivän asu kuvan :)

    ReplyDelete
  6. Anonymous14/9/09 17:35

    Tosi monessa sarjassa on se k18-leima ihan vaan siks, että se ikärajan tarkistuttaminen maksaa jonkin verran. Ja jos sitä ei haluta tarkistuttaa, lätkäistään automaattisesti k18-leima kanteen ja sillä hyvä. Niitä näkyy ihan lastenleffoissa jne, että kyllä ne varmaan sen sulle myis :D

    ReplyDelete
  7. Anette - En oo noita ehtinyt kokeilla, mutta mulla on yhtä toista Freemanin kuorintavoidetta ja se on kyllä ollut hyvää

    Lysa - Poikaystävä itseasiassa just kertoi että jos niitä ei ole tarkastettu, niin siihen tulee automaattisesti k18. Ja kiitos!

    aino - Jep :)

    klee - I looove them

    Anonymous - Mistähän ihmeestä mä sellaisen olisin repinyt kun sellaista kuvaa ei ole?

    Anonymous - Jep jep, poikaystäväkin kertoi jo tosta

    ReplyDelete
  8. Anonymous14/9/09 17:48

    No yleensä ne myyjät ei edes välitä niistä ikärajoista vaan myyvät kelle tahansa

    ReplyDelete
  9. Anonymous14/9/09 18:03

    myytkö tällä hetkellä huuto.netissä? mikä on sun nickis jos myyt nii niit tuotteit voi selata?

    ReplyDelete
  10. Anonymous14/9/09 18:17

    Mistä löysit tuon nylon lehden ? oon yrittänyt etsii mut en löydä mistää kaupasta :o

    ReplyDelete
  11. Anonymous14/9/09 18:19

    aika paska tuuri kyllä :D mut niinhän se aina menee. jos päivä alkaa huonosti, niin se myös jatkuu loppuuun asti.

    Säilytä hyvä asenne, kaikilla on tollasia päivä(:

    ReplyDelete
  12. Kuulostaa pahala toi verikoe, mä oon aina ihan paniikissa siitä pienestäkin neulasta :D

    ReplyDelete
  13. Anonymous14/9/09 18:55

    Voi sua raukkaa ! Ihana blogi! :))

    ReplyDelete
  14. Anonymous14/9/09 18:59

    hahha luulitko oikeesti ettet sais sitä ostettua sen leiman takia :DDD no tottakai ne myyy!! myy paljon sua nuoremmillekin, kunhan ei oo mikään hirvee babyface, ei niitä oikeesti kiinnosta.

    ReplyDelete
  15. Anonymous14/9/09 19:07

    Häh, tossa oli vielä pari tuntia sitten eri teksti lopussa?

    ReplyDelete
  16. Anonymous - Mun naama ja koko on sitä luokkaa, ettei mulle helpolla kyllä myytäisi

    Anonymous - En myy

    Ana Maria - Me too

    Anonymous - Myydään Stockalla, ite löysin tänään myös ekaa kertaa Cittarista

    Anonymous - Kiittii

    senja - Joo verikokeet on niin ällöjä

    Anonymous - Kiitos :)

    Anonymous - En luullut, vaan tasan tarkkaan tiedän. Hyvä jos pääsen k15 leffoihin, pituus ja naama on nimittäin sitä luokkaa. En mä nyt hei oikeasti itkisi asiasta jos en tietäisi

    Anonymous - Eri teksti ehti olla siinä alle 5 minuuttia kunnes muotoilin sen paremmin

    ReplyDelete
  17. Näyttääpäs hyvältä lehdeltä :) ja noita freemanejakin voisi kokeilla :)

    ReplyDelete
  18. Anonymous14/9/09 19:32

    menin ihan pokkana ostamaan sen ykköskauden ja olen samanikäinen kuin sinä, eipä ne mulle mitää sanonu. enkä kyllä näytä yhtään 18 vuotiaalta :D

    ReplyDelete
  19. Tykkään tälläsistä postauksista ja hei mistä ostit ton NYLONin? kun haluaisin ostaa sellaisen ja selata sitä nähdäkseni millanen se on kun sitä kehutaan, mutta ainakaan täältä en löysä sitä mistään :-)

    ReplyDelete
  20. Hei mistä noita freemanin ihojutskia saa?=) Näyttää niin kivoilta noi purkit et tekee mieli ihan vaan senki takia testata! =) Peeäs. kivablogi!

    ReplyDelete
  21. Anonymous14/9/09 21:01

    Ihmettelin sittarissa ton nylonin hintaa, ku eiks se yleensä oo jotain 5 euroa. Sit heti nylonista tuli mielee sä. Reki mieli soittaa sulle, että ootko ostanu tän kuun nylonia ja millä hinnalla :'D ! Mut en mä sit kehannu koska nii aika turha juttu :-P Mut mistä sä oikee ostit ton ;o?


    Anonymous - Myydään Stockalla, ite löysin tänään myös ekaa kertaa Cittarista

    aa eli sittarista no kakka nooo eik ai se pari euroa oo mun matkakassasta :D

    ReplyDelete
  22. Anonymous14/9/09 21:04

    voi sua.. voin kuvitella miten ärsyttää :-D

    ReplyDelete
  23. Anonymous14/9/09 21:47

    joo niissä housen tuokkareissa tosiaan on se k18 en tiiä minkä takia, mut ite ainaki sain ostettuu ne ilman mitää ongelmii ja olin sillon jotain 16:-)

    ReplyDelete
  24. joo eikös siinä sinkkuelämää-kenkälaatikossaki ole k-18 , vaikka se telkkarissa onki k-13...

    ReplyDelete
  25. Anonymous14/9/09 21:59

    http://bucket0.lg1x8.simplecdn.net/images/20090621013819.jpg

    ReplyDelete
  26. Anonymous14/9/09 21:59

    Kerro sitten mitä löysit, jos löysit ;;) Netistä, nimittäin

    ReplyDelete
  27. oeehh.. those masks look really nice :]

    ReplyDelete
  28. Niin, mäkin oon ihmettelyt tota k18-juttua. Vähän outoa!

    -N

    ReplyDelete
  29. sofia - Jep :)

    Anonymous - Joo no mua itseäni kiusaannuttaa mennä jo muutenkin kaupan kassalle saatika sitten niin että oon koko ajan ihan paniikissa siitä saanko ostettua sen vai en

    hetuu - Kiitti. Se on Cittarista

    Essikatriina - Perus isoista marketeista, Stockalta, Sokoksilta

    Jennifer - Joo no mua ei mua ainakaan se pari euroa haittaa :D Plus en käy koskaan Stockalla

    noora - Jep :D

    Anonymous - ''Poikaystävä itseasiassa just kertoi että jos niitä ei ole tarkastettu, niin siihen tulee automaattisesti k18''

    Julia - ''Poikaystävä itseasiassa just kertoi että jos niitä ei ole tarkastettu, niin siihen tulee automaattisesti k18''

    Anonymous - Kiva juttu

    Anonymous - Enpä tietenkään löytänyt mitään! Musta on tullu niin nirso vaatteiden suhteen

    Alissa - Yep :)

    S and N - ''Poikaystävä itseasiassa just kertoi että jos niitä ei ole tarkastettu, niin siihen tulee automaattisesti k18''

    ReplyDelete
  30. Anonymous15/9/09 10:19

    ostitko akateemista ton nylonin ?

    siis en kestä noi nostaa tota hintaa koko aika viimeks se oli 5,50e !
    miten se voi olla noussu taas yli kahel eurolla !

    ReplyDelete
  31. House on ehkä yksi koukuttavimmista sarjoista ikinä, vaikka periaatteessa jokainen jakso noudattaa täysin samaa kaavaa... siihen Hugh Laurieen ei vaan jostain syystä kyllästy.

    Ja nuo freemanin tuotteet ovat ihan huumaavan tuoksuisia. White Grape Lotion on silkkaa parhautta.

    Kommentoin muuten blogiasi ensimmäistä kertaa, on pitänyt sanoa et täällä on todella rento ja hieno fiilis! Muy bien.

    ReplyDelete
  32. Ootko tilannut koskaan mitään Topshopilta netistä? olitko tyytyväinen toimitukseen, maksoitteko luottokortilla vai millä? tilasin kerran pari vuotta sitten Mcr:n netistä eikä oo vielä edes tullut.
    Joten onko topshop luotettava?

    ReplyDelete
  33. Anonymous15/9/09 15:56

    No höh, mullakin ollut aika surkea päivä. :(
    Tekisitkö noista Freemanin tuotteista sitten jonkun arvostelujutun?
    Ja huomenna kaikki meneekin varmasti paljon paremmin! :)

    -maria

    ReplyDelete
  34. Anonymous15/9/09 16:20

    http://lookbook.nu/look/241823-you-re-living-all-over-me !!! ihan niinkuin se sun kirpparilta ostettu paita mut hieman erivärisenä! tuon mukaan se on vintagea :>

    ReplyDelete
  35. Anonymous15/9/09 16:57

    mä löysin susta tälläsen

    www.blog-is-god.blogspot.com

    ReplyDelete
  36. Hei millä hakusanoilla haet huuto.netistä kaikkea? Kun itse en löydä sieltä kuin harvoin jotain. :D Niin ja onko sulla itelläsi siellä myynnissä jotain?

    ReplyDelete
  37. Anonymous15/9/09 19:10

    mist oot ostan noi ihojutut?:) sul on kiva blogi!((:

    ReplyDelete
  38. Anonymous15/9/09 20:41

    Heippa! Ei nyt liity edelliseen postaukseen, mutta olen joskus nähnyt sinulla supernastan Marc Jacobs Daisy -sormuksen, mistä se mahtaa olla ostettu? :)

    ReplyDelete
  39. olet todellä nätti !! ootko joku rich bitch kun taidat omistaa aika paljon vaatteita ? =OOOO XDDDD

    ReplyDelete
  40. Anonymous16/9/09 21:15

    Noihin kausipaketteihin merkitään aina melkein K18, koska kukaan ei jaksa katsoa niin monta jaksoa vain arvostellakseen ne. Tai siis niin en osaa selittää sitä yhtään, mutta kaikissa kausipaketeissa on sillälailla :--)

    Ps. OOT IHANA!

    ReplyDelete
  41. Anonymous17/9/09 06:53

    heeeps :))

    onks sul kuvia galleriassa?

    ReplyDelete
  42. Se k18-leima johtuu useimmiten siitä, et sitä ei jakseta tarkistuttaa. Et esmes naruton suomi-subit on k18, vaikka kyseessä on lapsille suunnattu animaatio.

    ReplyDelete
  43. Anonymous20/9/09 14:44

    noi k18 jutut on aika tyhmiä, ne laittaa ne vaan ku ne ei oo sillee jaksanu kattoo niitä, ni sit ne lätkii suoraan vaa k18 jutuiks ne. hyvähyvä suomi ja kiinnostiki varmasti.

    ReplyDelete
  44. Anonymous6/11/09 16:35

    Oon huomannu että siinä Pieni talo preerialla oli ollut myös k-18. Olin aivan ihmeissäni tuosta. :DD

    ReplyDelete

I use Canon EOS 1100D
I was born in 1993
I'm from Helsinki, Finland