December 29, 2009

So tell me when you hear my heart stop, you’re the only who knows

Food
IMG_5697
Untitled 1
IMG_5714
IMG_5715
IMG_5724
IMG_5728
IMG_5745
IMG_5768
IMG_5823
Sori hiljaisista ajoista, en oo vaan nyt kerennyt postaamaan eikä ole ollut asiaakaan. Tulin tänä aamuna Ruotsin risteilyltä ja oon nyt aika poikki. Alku laivalla ei ollut yhtään lupaava, meidän hytti oli nimittäin varattu kahdelle eri porukalle. Jouduttiin sit odottamaan puoli tuntia uutta hyttiä, joka tuntui sillä hetkellä mahdottoman pitkältä ajalta, mutta saatiinkin sitten astetta hienompi hytti josta löytyi jääkaappi, sohva ja televisio.

Ruotsi oli ihan kiva, mutta siellä oli paska sää, satoi vettä ja tuuli. Sekään ei ollut kovin hauskaa, kun en ollut tietenkään varautunut siihen että jotain kauppaa ei löytyisi, mutta näköjään olisi pitänyt. Souk-kauppakeskus (jossa on mm. Monki, Topshop ja Beyond Retro) puuttui kokonaan paikaltaan ja sen kohdalla ei ollut mitään lappua tai ilmoitusta siitä, oliko se siirtynyt muualle. Ärsytti. Muuten reissu oli ihan ok, ruoka oli sentään hyvää. Joskus käy näinkin.

IMG_5877
IMG_5900
Pink flower tights from Monki, fringe boots from ship (some random label), black-blue bra from Sonia Rykiel for H&M, black bra and panties from Monki and over knee socks (they are so long or I'm that short that they reach to my ass) from American Apparel.

Ja loppuun vielä mun onnettomat ostokseni. Olin varautunut siihen, että mun kaikki rahani olisivat menneet Ruotsiin, mutta käytin kuitenkin sitten vain puolet. Oon muutenkin huomannut että musta on tullut kamalan nirso vaatteiden suhteen, löydän tosi harvoin enää vaatteita jotka on pakko saada.

Translation: I arrived this morning from Sweden. It was all right but it could be much better. In Sweden it was cold, rainy and there was strong wind. I didn't find any cool clothes and I noticed that I have become a little choosy in clothes, I don't buy anything if it's not perfect.

December 24, 2009

Merry x-mas sweethearts

IMG_5576
-Uusi musta kosketusnäyttöpuhelin, tää on mieletön. Mun vanha kännykkäni oli huonossa kunnossa, rikki ja muutenkin ruma, joten tää tuli enemmän kuin tarpeeseen
IMG_5544
IMG_5548
-Skinsin kaikki tuotantokaudet boksissa. Tääkin lahja oli tosi mieluinen ja melkein hypin riemusta kun avasin paketin vaikka tiesin mitä se sisälsi (tilasin tän äidin kanssa). Samainen boksi maksaa Filmifriikissä 70e kun taas omani tilasin 35e hintaan eBaystä
IMG_5535
IMG_5541
-Kenkiä. Ensimmäisiä Dinskon kenkiä kuolasin jo ennen kuin kengät olivat ehtineet saapua kauppaan, mutta olemattomien vikojen takia en mennyt niitä silloin ostamaan. Toiset H&M:n supersöpöt vaaleanpunaiset ballerinat tilasin myös äidin kanssa aiemmin
IMG_5565
-Vaatteita. Musta olkaimeton tekonahkamekko mun oli ihan pakko saada ja tää istuu päälleni aika hyvin. Mulla on ollut aiemmin jo kahdet leopardisukkikset, mutta kummatkin menivät hajalle ja sain vasta nyt uudet
IMG_5567
-Union jack-laukku Gina Tricotista. Tätäkin on aiemmin tullut katseltua
IMG_5554
IMG_5573
IMG_5571
IMG_5559
IMG_5555
-Kosmetiikkaa. Kun paketista kuoriutui Marc Jacobsin Lola, olin kamalan yllättynyt. En ollut kertaakaan sanonut isälleni että haluaisin sen enkä todellakaan osannut odottaa tätä. Tuoksu ei ole ihan sitä tavallista mitä mä yleensä käytän, mutta tuoksu on kuitenkin ihanan naisellinen ja se tuoksuu ruusuilta. Lushilta sex bomb-kylpypommi sekä angel's delight-saippua, shampoo ja tehohoito hiuksille, Avonilta pina colada suihkugeeli ja kirsikka -sekä vadelmavartalojogurtit sekä meikkejä ja kynsilakkoja.

+Noin 240e rahaa, Audrey Hepburn-seinäkalenteri, suklaata, villasukat, luomiväri, pari korua, pussilakanat ja sitä rataa ja kavereilta Goshin kynsijuttusetti (3 kynsilakkaa, kynsisakset ja viila) sekä Paavo Pesusieni joulu-DVD joka oli söpö! Oon kaikkeen supertyytyväinen, ihania lahjoja.

Translation: There's presents that I received. New cute cell phone with touch screen, Skins 1,2 and 3 DVD-box, 2 pair of shoes, faux leather dress, leopard tights, Union jack-bag, Marc Jacob's Lola, sex bomb-bathbomb, angel's delight-soap, shampoo and conditioner, 2 body youghurts, pina colada bathsoap and make up. I love you, merry christmas!

December 17, 2009

I'm so tired of being tired

IMG_4926
IMG_4949
Yritin noin puolen tunnin ajan muotoilla oikeita sanoja, mutta en vain keksi niitä. Eli tää koko blogi on alkanut olemaan hyvin stressaavaa eikä enää yhtään mukavaa taikka sellaista jota jaksaisin hyvällä mielellä väsätä. Koko ulkoasu ja kuvat kuvottavat mua. Tässä ei nyt siis ole yhtään kyse siitä, että stressaisin sitä, etteivätkö nämä kelpaisi teille, vaan sitä, etteivät nämä kelpaa minulle. Tää ei vaan ole enää yhtään mua eikä mun näköistäni, en mä ole tällainen eikä tää blogi ole sellainen jota itse lähtisin lukemaan. En tykkää kuvata uusia rättejäni valkoista seinää vasten, haluan jotain erikoista ja siistiä, mutta mun helvetin pääni lyö pelkkää tyhjää. Ei mitään ideaa mistään, en keksi. En tiedä. Ärsyttää vaan.

Mua siis kuvottaa vaan katsoa tätä blogia, en mä halua ottaa ja postata näin rumia kuvia mutta enempään mä en pysty. En tee mitään, eikä sekään auta jos sanotte että voisin kuvata vaan tavallista päivääni. Kuukausi tolkulla samaa kouluun heräämistä, bussiin nousemista, bussista lähtemistä, kouluun kävelemistä, koulussa olemista ja sieltä tulemista. Tämän tyylisiin postauksiin kyllästyisi jo päivässä eikä mun halut sellaiseen riitä.

En ole lopettamassa, mutta taukoa tulee nyt jonkin verran olemaan. On vaan niin tyhjä ja turha olo tän kanssa, ellen kohta saa jotain inspiraatiopiikkiä tai ellei kesä tule kohta, en tiedä miten käy.

Pointtina koko jutussa nyt oli vain se, että en pidä valokuvaamistani kuvista, ne ovat rumia, mutta enempään en pysty ja se ottaa vahvasti hermoille. Mutta luulen että tässä tulee nyt käymään niin, että alkuun postaustahti hidastuu ja koetan panostaa siihen laatuun.

Translation: Later

December 13, 2009

Country boy, western cowboy, say to me, James Dean

IMG_4792
IMG_4873
IMG_4882
IMG_4885
IMG_4890
Mun uusi poskipuna joka tuoksuu ruusuilta (sävy peach ice tea), ihana ja vanha Seppälän sähkösininen kynsilakka, mun sotkuinen huone koska inhoan siivoomista ja söpöin kissa ikinä.

Tänään törmäsin söpöön 4-vuotiaaseen poikaan junassa ja se rupes heti juttelmaan mulle kaikkea. Eniten mua nauratti se, kun se kysyi multa että olenko mä aikuinen, ja kun vastasin että olen ihan 16-vuotias niin hän mietti hetken ja tokaisi ''Miten sut on päästetty liikkumaan tänne yksin kun sä olet vielä lapsi?'' :-D

Translation: My new blush which smells like rose (tone peach ice tea), my old lovely electric blue nail polish, my messy room because I hate cleaning and the cutest cat ever!

December 12, 2009

Bullies have always tried to buy the better girls, haven't they?

IMG_4612
IMG_4686
IMG_4701
IMG_4741
Mun postaushimoni kasvaa välillä ihan mielettömäksi, mutta mulla ei ole enää omassa huoneessani mitään mitä ette olisi nähneet ja muuta kuvamatskua ei koneelta taikka kameralta löydy. Ja muita blogeja katsellessa paine vaan lisääntyy kun katsoo niitä kaikkia siistejä, hyvälaatuisia ja erikoisia kuvia. Miksen minä osaa? Eli jos joku kuvaustaitoinen ihminen haluaa alkaa mun henk.koht. kuvaajaksi niin ota ihmeessä yhteyttä ;-)

Mutta joo, ensimmäisessä kuvassa näkyy meidän koulun ikkunasta avautuva kiva näkymä, ja jos olette tarkkoja, niin voitte nähdä Lintsin oikealla. Tokassa ja vikassa kuvassa näkyy mun söpö (vai voiko tota nyt ihan söpöksi sanoa) uusi eBay-ostos; pääkallo-huivi!

(Fucking awful) translation: I have a horrible craving all the time to photograph something fun and unusual, but I just can't. And when I'm browsing other blogs, the pressure is getting worse, because the images they take are so cool. So if you like to be my personal photographer, contact me ;-)

But yeah,
the first picture you can see the view that appears in my school window. And there's my latest shopping, skull-printed scarf from eBay and new Nylon-mag.

December 9, 2009

Let's go to Helsinki to see and to find out if you and I are meant to be

Tälleen elämääni tylsistyneenä ja ideoita vailla päätin nyt sit kuvata ja esitellä teille mun (melkein) kaikki kynsilakat. Mitään siistejä ja erikoisia kuvia ei oo luvassa, en osaa eikä jaksa tällä hetkellä, kunnon masennuskausi päällä.
Mä kuvaisin oikeasti niin mielelläni vaikka kaikki mun päivän asut, mutta aina kun olis aikaa kuvata niitä, on tullut jo pimeä. Joten en tiedä kuinka kauan joudutte odottamaan että alan taas säännöllisesti postaamaan niitä, mutta pysykää housuissanne.

Eli vähän nyt yritin vihjailla siihen suntaan, että olisko teillä jotain ihan tavallisia ja arkisia postausideoita? Kyllä, mä oon merkinnyt ne aikaisemmatkin ehdotukset ylös, mutta suurinta osaa niistä ei vaan voi tällä hetkellä tehdä (en millään pysty ennen kevättä tekemään Parhaat paikat Helsingissä-postausta kylmän ilman ja pimeyden takia, mutta uskokaa tai älkää, sellainen on tulossa aikanaan kunhan kestätte odottaa).

Translation: I'm so bored and I have no idea what I should write so I decided to photograph all my nail polish. I know that the pictures are boring but I can't and I am tired, feeling depressed too. I would like to photograph all my today's outfits but darkness comes too early so I really can't. So there was a little hint for you. I would be happy if you could propose to me some good ideas what should I write or photograph, anything you want.

IMG_4520

IMG_4522

IMG_4524

IMG_4528

IMG_4529

IMG_4532

IMG_4543

December 7, 2009

I feel sick all day long from not being with you

IMG_4441
IMG_4488
IMG_4455
IMG_4461
IMG_4477
Tänään on ollu aivan ku joulu! Koulusta päästyäni mua odotti eteisessä muutama viikko sitten tilaamani eBay paketti. Pientä miinusta siitä että lähetys kesti aika kauan, mutta sekin annettiin anteeksi kun pääsin avaamaan pakettia. Siitä nimittäin kuoriutui mitä suloisin pinkki ALL YOU NEED IS LOVE-tekstillä varustettu paita ja samanväriset olohousut sekä kaunis ruskea edestä ja takaa kivasti rypytetty karvahupullinen villatakki. Kummankin laatu oli todella hyvä, en voi sanoa muuta kun plussia näistä.

Vähän ajan päästä äiti tuli kotiin H&M:n paketin kanssa ja senkin sisältö oli oikein mieleinen. 100 den mustat sukkahousut, ruskea ihanan pehmeä leopardibaskeri sekä mukamas mustat vetoketjulahkeiset farkkuleggarit. Oon niin tyytyväinen nyt kaikkeen, jee.

Translation: Today was just like Christmas! Today I received a eBay-package that I had ordered a few weeks ago. A slight minus that it lasted for quite a while that I got the packet, but it was okay when I opened it. Because package included a cute pink ALL YOU NEED IS LOVE-shirt and trousers of the same color and a beautiful brown wool jacket with fake fur hood. Shortly after this, my mother came home with a H&M-package which contained soft brown leopardberet and ''black'' jeggings. I'm so happy now!

December 5, 2009

Se on sellanen fiilis kun lentokoneella nousee, hyppää ja laskuvarjoo ei oo tullut mukaan

IMG_4356
Untitled 1
Tän päiviäisin pieniä ostoksia. Akselin kirppikseltä aivan ihanat tummanruskea kultaniittinen laukku (8e), Opin pinkki (5e) ja vaalea (4e) kynsilakka sekä vuoden 2006 ja 2005 Teen Voguet (0,50e/kpl). H&M:ltä tarttui mukaan Sonia Rykiel pour H&M kangaskassi (2,95e) halvan hintansa vuoksi ja kaupasta jotain outoa limua.

Edelleen, mä odotan niin kamalan innolla joulua. Ehkä eniten innolla mä odotan kuitenkin sitä ihanaa ruokaa, tunnelmaa sekä telkkariohjelmia mutta onhan ne lahjatkin kivoja. Tosin tiedän yli puolet lahjoista joita saan koska olin mukana valitsemassa/tilaamassa niitä.

Translation: Such a lovely brown-gold studbag, Opi's pink and nude nailpolish and two old (2006 and 2005) Teen Vogue-magazines. All from flea market. And Sonia Rykiel pour H&M bag from H&M. And still I'm so excited about Christmas. I look forward to the most delicious food, ambiance and TV programs but gifts are also nice.

December 3, 2009

Promise me this is real and I'm not falling for your charm

IMG_4302
IMG_4116
IMG_4344
IMG_4348
1. Ennen en sietänyt yhtään mitään pieniäkään laineita mun hiuksissani, mutta nyt oon ihan ihastunut niihin. Eli siis letit päässä nukkuminen olisi suotavaa pidennyksien kanssa ja tältä mä sitten aamulla näytän niiden jälkeen. Vielä lakkaa tai jotain muotoilusuihketta päälle niin luulis pysyvän. 2. Aamu alkoi sillä että postimies toi mun kotiovelleni ison paketin joka sisälsi Wellan hiustenhoitojuttuja jotka sain testattavaksi. Kerrankin sain jotain normaaleille hiuksille tarkotettuja koska tuuheuttavia mömmöjä ei pidennyksien takia saa käyttää 3 & 4. Oon taas tykästynyt tähän mun Cheap Mondayn kangaskassiin vaikka ennen en kamalasti jaksanut sitä käyttää (koska kangaskassit on tyhmiä ja jos kamera on mukana niin se valahtaa pohjalle ja sepäs on hauskaa kun laukku kolahtaa vahingossa maahan tai muualle) mutta nyt se on kiva. Ja vikassa kuvassa random lehtikasaa.

Odotan kyllä innolla joulua (vaikka tiedänkin melkein kaikki lahjat joita saan koska oon ollut itse tilaamassa niitä) ja 27. päivä me ollaankin suuntaamassa Tukholmaan risteilylle!
Mutta nyt kuitenkin suuntaan siivoamaan, mun huoneeni on ollut ihan karseassa kunnossa yli kuukauden verran. Hyi.

T. Possu-Rosa joka meni syömään kaikki suklaat joulukalenteristaan koska tuli nälkä. Nyt hävettää.

Translation: 1. Before I didn't even like any small curls in my head but now I like them a lot. 2. In the morning the postman brought a big package to my door which contained Wella's hair products 3 & 4. I'm again very in love with my Cheap Monday bag (+ some random magazines).

I'm very e
xcited about Christmas and 27. day we're going to Stockholm! But now I'll go clean up my very messy room.