20091031

I think I'm off the hook, baby

Untitled 1
Fresh Fruits, kirja joka maksoi aikoinaan noin 50e ja jonka ostoa ihmettelen yhä syvästi, löysin ihan vain muutaman tyylin joka oli edes hieman siedettävä, ei mitään järkeä.

Mun viimeiset pari viikkoa on kuluneet samalla kaavalla, oon katsonut hirveästi kaikkia sarjoja (Tunteet pelissä ja GG:n toinen tuotantokausi on katsottu läpi) sekä leffoja, oon lakkaillut joka päivä erityyliset kynnet vain siksi että on ollut armottoman tylsää ja tänään sain verta vuotavan haavan mun kieleen koska oon pari päivää ihan innoissani yrittänyt nuolla puhki nuolukivi-nimistä kestokarkkia tuloksetta.

Tän postauksen idea kuitenkin oli lähinnä siinä, että todella pahan inspispulan takia haluaisin kuulla teiltä mahdollisimman paljon kaikkia postausehdotuksia, itselläni ei ole mitään hajua.

20091030

Eww

IMG_1999
IMG_2002
IMG_2014
Tässä on ainoat kuvat joita on tullut muutaman päivän sisällä otettua, joten siinä syy siihen miksi postauksia ei ole kuulunut. Oksetushiuksia ei tee mieli kuvata mutta yritän silti ryhdistäytyä

20091028

GG

Pupu 053
Pupu 058
IMG_1828
OMFG sekosin ihan täysin kun sain ton mun käsiini ja kelasin huudella itselleni eBaystä mekon, takin ja housut mutta pelottaa vähän kakka laatu kun ne tulee ilmeisesti Koreasta ja hinnat on tosi alhaiset. Mut ehkä mä sitten otan ton riskin.

20091027

Virgin suicides

IMG_1845
IMG_1848
Anteeksi mun kielenkäyttöni, mutta voi helvetin saatanan vittu. Äiti kävi äsken kysymässä kahdesta Suutarista että mitäs niille mun babypinkeille Dr. Martenseille voi tehdä ja arvatkaas mitä ne vastas - ei MITÄÄN. Ne raastavat mun kantapäät hirveille arville ja verelle vaikka olen käyttänyt niitä useasti ja vieläpä paksu villasukka + ohut sukka + 700 laastaria yhdistelmällä ja silti aina sama tulos. Ja tuollaisille hirviöille ei voi kuulemma tehdä mitään, koska jotain vuorettomasta sisustasta ne selitti. Eipä toi tänään tullut leffakaan piristänyt mieltä, mutta menen silti täysin vittuuntuneena nyt katsomaan sitä.

Eihän tässä ole muuta kuin että 75e turhaan ja äiti sanoi että noiden lisäksi se ei osta mulle mitään talvikenkiä. Että ostakaa joku onneton noi.

20091026

Huono päivä

Pupu 042
Otsis sai kyytiä taas ainakin vähäksi aikaa ja tässä myös kuvaa musta silmälasit päässä kuten pyysitte. Tosin toi otsiksen pois heittäminen (eli sinettejen repiminen päästä) alko jo nyt kaduttamaan, otsatukka kun sopii mielestäni mulle_paljon_paremmin. YHYY-YYY

20091024

Is that a new boy stuck on your shoe?

IMG_1498
IMG_1499
IMG_1512

Olen tänään käynyt Valtterin kirppiksellä heti aamusta ja mukaan tarttuivat pelkästään tuo Eiffel-torni sekä eräs peruspaita, syönyt Hesessä, herännyt ärsyttävän ajoissa, käynyt ostamassa Tunteet pelissä-sarjan ekan tuotantokauden ja kyrpiintynyt ilkeistä ihmisistä.

Nyt mä kuitenkin lähden katsomaan tota ihan sairaan koukuttavaa sarjaa ja toivon etten ahmi sitä kokonaan kerralla!

20091023

Minnie mouse

IMG_1482
IMG_1483
Nyt päätin vihdoin toteuttaa tän monessa blogissa pyörineen haasteen johon mut on jo muutaman kerran haastettu. Eli tässä seitsemän tietoa musta joita ette (toivottavasti) tiedä. Turha odottaa mitään jännää, hauskaa tai siistiä koska mä en vaan keksinyt mitään!

1. Mä tykkään tosi paljon olla yksin. Pari vuotta sitten jouduin vasten tahtoani olemaan aina vapaa-ajallani täysin yksin joten kyllähän siinä ajassa nyt tottuu. Nyt taas rakastan sitä kun ei tarvitse puhua koko ajan jonkun kanssa ja voi tehdä omia juttuja ihan rauhassa. Tosin tästä johtuen mun sosiaaliset taidot on hyvin rajoittuneet, en todellakaan hallitse small talkia ja jos joku puolituttu tulee mulle jotain höpöttämään niin mä jäädyn täysin.

2. Olen mun ulkonäköni suhteen hyvin tarkka, jopa raivostuttavan tarkka. Tänäänkin melkein tippa linssissä yritin peittää ihan kaikilla meikeilläni kuulemma olemattoman punaista nokkaani joka mun silmiini kirkui punaisuutta kilsojen päähän. Peilaan joka ikiseltä vähänkin heijastavalta pinnalta ja kaupassa heti ekana on pakko tsekata itsensä peilistä. Tosin tähän auttaa joskus sellainen, että kuvittelen olevani joku toinen ihminen ja ajattelin mitä mieltä olisin jos näkisin jonkun itseni näköisen, en luultavasti kiinnittäisi mitään huomiota.

3. Oon ruvennu hamstraamaan kauheesti kaikkia takkeja. Tänäänkin ostin yhden kivan takin ja ihailen netissä sekä muiden päällä vaikka mitä siistejä takkeja.

4. En ole lukenut/katsonut yhtäkään Potteria, nähnyt Titanicia, syönyt kebabia enkä osaa uida juuri lainkaan.

5. En myönnä sitä, mutta oon nirso ruoan suhteen. En tykkään melkein mistään lihasta, kastikkeista, sienistä, maksalaatikosta, juustosta, pinaattiletuista, jogurteista, nakeista, mistään lihasta leivän päällä enkä monesta muustakaan.

6. Mä ihastun outoihin ihmisiin. Viimeisin julkkisihastukseni on ei-niin-komea Patrick Wilson joka on mua 20 vuotta vanhempi.

7. Mulla on mielestäni huono näkö, mutta -1,5 ei vissiin ole kamalan paljon? En näe tekstejä edes vähän kaukaa ja oon moikkaillut vääriä ihmisiä kadulla.

Herään yöllä tunteeseen kuin joku painaisi puukolla sydämeen

IMG_1407
IMG_1410
Pipo ja kiilakorot H&M, takki CTRL, alla oleva pitkä neuletakki American Apparel

Tänään on ollut ihan hauskaa, koulu loppui neljältä, ostin takin sekä rusettipannan, söin tonnikalasalaatin ja oon ihaillut syksyn ihania värejä. Nyt laiskotuttaa joten meen vetämään salaattia, taas.

20091022

Coco

Pupu 007
Pupu 001
Arvatkaa kenellä ei ole skanneria! Eli siis mua pyydettiin sellaisiin Coco Chanel-tyylisiin kuvauksiin Demi-lehteen joku aika sitten ja pienen empimisen jälkeen mä sitten suostuin. Muuten oon tyytyväinen mutta kaulamakkarat vähän hirvittää.

20091021

People say that I'm different now, they say that I might be from the moon

IMG_1329
IMG_1344
Karvaliivi New Yorker, bleiseri Primark, leggarit 2nd hand, bootsit Topshop

Eilen oli taas sellainen ei-todellakaan-mun-päivä. Kun olin kolmannessa kerroksessa meidän koulussa ja päätin soittaa Emmalle ja kysyä missä meidän tunti on, vastaukseksi kuuluu ''Tänään meillä on taksvärkki-päivä!''. Naamahan siinä meinasi irrota ja vitutus oli suuri, etenkin siksi kun mun koulumatkani kestää lähes tunnin. Siinä sitten vittuuntuneena lähdin takaisin kotiin ja poikkesin ruokakaupan kautta ostamaan ruokaa suruuni.

20091019

Vanillasugarpink

Nutella baby
IMG_1125
Pupu 014
IMG_1129
Mulla oli vielä tää päivä lomaa ja olisin halunnut tehdä jotain fiksua, mutta kaveri jota mun piti nähdä ei vastannut mulle joten tääkin päivä on vietetty kotona koneella, jee.

Äsken kuitenkin raahauduin kauppaan viemään pulloja ja ostin Nutellaa joka on taivaallista ja jota menen nyt mussuttamaan leivän kanssa, hei!

20091018

To die by your side is such a heavenly way to die

Image and video hosting by TinyPic
Image and video hosting by TinyPic
On ne Konadit kivoja.

20091017

Matkalla kirjoitan nimikirjaimesi taksin ikkunaan

Image and video hosting by TinyPic
Päätin tehdä mun seinälle tällaisen valokuvakasan, koska en ole kuitenkaan vielä vähään aikaan mitään tapetteja tänne hankkimassa ja seinät on ilkeän tyhjät. Ja kuvat ovat oikeastikin mustavalkoisia. Ja ihan liikuttavaa, suurin osa kuvista on mun naamasta :-D Minkä mä sille voin ettei kukaan muu poseeraa mulle.
Image and video hosting by TinyPic
Viron reissulta lähti mukaan uusi puuteri sekä meikkivoide ja taas kerran kohdalleni osui pelkkiä pettymyksiä, oon siis edelleen etsimässä niitä täydellisiä, onko kellään vinkkejä?
Meikkivoide oli ihan ok, mutta näyttää siltä että naamaan laittaisi pelkästään kosteusvoidetta, tosta ei ihan tosi irtoa yhtikäs mitään väriä, ja se ei riitä mun punaiselle naamalleni (suvussa on couperosaa). Puuteri taas oli huonoin mihin olen varmaan eläissäni törmännyt, värin pitäisi olla vaalein, mutta naamalle mennessä se muuttuu oranssiksi vaikka pistäisin sitä kuinka vähän.
Surettaa, kun noi eivät kuitenkaan olleet mitään halvimpia koko kaupassa.
Image and video hosting by TinyPic
Jes, äiti kävi ostamassa tän tänään mulle ilman että mä tiesin koko asiasta mitään, tällaiset pienet yllärit on tosi kivoja. Nyt tiedän miten tulenkin viettämään tän iltani.
Image and video hosting by TinyPic
Ja valitan, tää on ainoa kuva niistä vaateostoksista joita mä tein Virossa, syynä taas ne äidin kuvaus''lahjat'', mutta ei siitä sen enempää. Kiva pitkä karvaliivi New Yorkerista, hintaa sille tuli vain 20e. Liivissä on tuota karvaa muuten pelkästään reunoissa, takaa se on tavallinen. Ja päällä oleva huonosti näkyvä Vero Modan ihana tunika Stockan outletista.
Ja noiden lisäksi ostin ruskean lyhyen turkisliivin Stradivariuksesta, niitä kivoja Konad-kynsilaattoja, lilansiniset nahkakäsineet Rimistä (ihan jonkun Prisman tyyppinen tavaratalo) sekä harmaa fedora Terranovasta. Ostokset oli kuitenkin niin simppeleitä, ettei niille ole mitään tarvetta esitellä näin erikseen. Lisää tulette siis näkemään muissa postauksissa ja asuissa.

Tänään on noin muuten ollu ihan hauskaa, söin aamupalaksi pizzapalan ja Skittles-karkkeja ja tilasin Cdon:ilta Virgin Suicides-leffan sekä varasin GG:n toisen tuottiksen joka ilmestyy tän kuun lopussa.

20091016

Tallinn

Image and video hosting by TinyPic
Image and video hosting by TinyPic
Meidän huone oli 17 kerroksessa ja näköala oli hieno, joten tulihan tuolla otettua noita kuvia.
Image and video hosting by TinyPic
Image and video hosting by TinyPic
Tosi siistit korot, ihan niin erikoisesta liikkeestä kun Seppälästä. Noita ei tosin tullut ostettua huonon mallin ja tällä kertaa liian korkean hinnan takia (39,90e).
Image and video hosting by TinyPic
Mä vihaan, vihaan, vihaan purkkikirsikoita, mutta ne vaan näyttää aina niin herkulta.
Image and video hosting by TinyPic
Image and video hosting by TinyPic
Image and video hosting by TinyPic
Joo tossa vaiheessa vielä nauratti...Ostettiin nimittäin Kaubamajasta tollasta ihan kivan hajusta suklaaMUTAnaamiota joka osoittautuikin ihan kamalaksi. Se ei meinannut lähteä millään pois, koko huoneen lattia ja jopa pyyhkeet oli täynnä tota suklaata joka näytti yllättävän paljon ulosteelta. Ja rankan hankaamisen jälkeen naama näytti siltä kun mulla olisi joku paha tauti. Okei, yksi hyvä juttu tossa oli, ihosta tuli ihan pehmeä. Älkää kokeilko siis.
Image and video hosting by TinyPic
Image and video hosting by TinyPic
Image and video hosting by TinyPic
Image and video hosting by TinyPic
Image and video hosting by TinyPic
Käytiin syömässä koti pizzassa ja toi oli oikeesti valehtelematta parasta salaattia mitä oon koskaan syönyt!
Image and video hosting by TinyPic
Image and video hosting by TinyPic
Image and video hosting by TinyPic
Tulihan se Tallinnan reissukin tehtyä ja oon nyt takas kotona. Joitakin muutamia pienempiä ostoksia lähti mukaan, mutta niistä lisää huomenna.
Ja kuten kuvista näkyy, niin ruokaahan me syötiinkin sitten paljon. Mutta oikeesti, minkä sille voi kun joku maailman paras suklaamousse maksaa vähän päälle euron ja toi salaattikin joku kolme euroa.

20091014

Kun hengitys on yhtä tasainen kuin tie joka levetessään vie mut pois

Image and video hosting by TinyPic
Image and video hosting by TinyPic
Image and video hosting by TinyPic
Tänään mä oon...

-Ihaillut syksyä, vaikka mä oon aiemmin niin vihannut sitä. Onhan noi syksyn värit ihan oikeesti tosi nättejä vaikka kylmä onkin kamalaa
-Ottanut mun rikkinäisen lompakon tilalle ton aivan ihana pinkin clutchin. Harmittaa että pitää ottaa noin nätti laukku tollaseen käyttöön, mutta enhän mä nyt käyttäisikään sitä missään. Katsotaan sitten kesällä uudestaan kun toi pääsee ulos
-Saanut taas niitä ihan kauheen kivuliaita rintapistoja
-Tehnyt ylihyvää salaattia joka sisälsi avokadoa, raejuustoa sekä tonnikalaa

Ja jee, huomenna lähtö Viroon! Mulla on itselläni tonne vaan joku 90e mukana, mutta kai sillä jotain saa. Ja takaisin oon pe iltana

20091013

This is my home, the place where I'm lonely

Image and video hosting by TinyPic
Image and video hosting by TinyPic
Image and video hosting by TinyPic
Image and video hosting by TinyPic
Image and video hosting by TinyPic
Image and video hosting by TinyPic
Image and video hosting by TinyPic
Image and video hosting by TinyPic
Image and video hosting by TinyPic
Image and video hosting by TinyPic
Image and video hosting by TinyPic
Image and video hosting by TinyPic
Image and video hosting by TinyPic
Image and video hosting by TinyPic
Päätin nyt sitten vihdoin toteuttaa tän teidän toivoman huonepostauksen kun kerrankin oli valoa tarpeeksi.
Mutta kuten huomaatte, niin mulla on tavaraa ihan hirvittävät määrät, kengille ei ole missään tilaa enää (niitä löytyy vaaterekistä, sängyn alta, vaatekaapista, erilaisista laatikoista) ja vaatekaapin viereinen kaappi on ihan täynnä kaikkea kummallista roinaa. Pitkään mä ehdikin haaveilla sellaisesta puhtaasta vitivalkoisesta huoneesta, mutta pian mä tajusin ettei tällä tavaramäärällä saavuteta sellaista. Siksipä luovutin ja ajattelin jossain vaiheessa hankkia jotkut siistit tapetit ja mustan muovisen kristallikruunun. Ja kaiken lisäksi huone on ihan mun näköinen. Ja olen tyytyväinen.

20091012

Make up up up

Oon tänään istunut kotona vaan kipeänä, kunnes äsken tajusin että voisinkin tehdä sen meikkipostauksen jota jotkut ovat pyydelleet. En meikkaa kamalasti yhtään, mutta päätin nyt tehdä tämän kerrankin kun on aikaa.

Eli ensimmäinen vaihe
Image and video hosting by TinyPic
Kasvojani pesen ja hoidan joskus näillä Acon hellillä ja tarpeeksi kevyillä kasvojutuilla, koska mun huonoihin tapoihini kuuluu meikit naamassa nukkuminen
Image and video hosting by TinyPic
Ja joskus, ehkä kerran tai pari viikossa vedän naamaani näitä ihania Freemanin kasvokuorintajuttuja.

Image and video hosting by TinyPic
Ja tältä kurttunaamalta mä näytän sitten ilman mitään meikkiä. Kuten huomaatte, mun silmät on ihmeelliset tihrut ilman maskeja, kaaaaunista.

Toka vaihe
Image and video hosting by TinyPic
-Ekana naamalle pääsee Acon päivävoide, koska jos pistän meikkivoiteen ja puuterin suoraan naamalle, mun ihoni rupeaa hilseilemään ihan karseen näköisesti
-Tokana laitankin tota Goshin meikinpohjustusvoidetta ja iho tulee siitä aivan ihanan silkkiseksi. En kyllä tiedä onko tästä kumminkaan mitään hyötyä
-Sitten Lórealin true match-meikkivoidetta joka vetelee viimeisiään (ja jonka olen saanut ilmaiseksi). Ei lukeudu mun lemppareihin, mutta ainakin tää on oikean värinen
-Ja mulla on nyt käytössä joku halpispuuteri johon en ole tyytyväinen ja joka tekee nassusta helposti oranssin. Virosta ostankin ihan varmasti uuden

Image and video hosting by TinyPic
Ja tässä kohtaa mun possunpinkki iho on poissa

Kolmas (ja turha) vaihe
Image and video hosting by TinyPic
Tällä hetkellä mulla on käytössä tää erittäin vaaleanpunainen puna josta ei tuu väriä edes pakottamalla
Image and video hosting by TinyPic
Kuten kuvasta näette, mitään poskipunaa ei näy. En tosin pidäkään mistään selkeistä laikuista, mutta toi on kyllä aivan liian vaalea

Neljäs vaihe
Image and video hosting by TinyPic
-Ripsarina toimii uusi Lumenen Excellenght-ripsari joka on oikeastaan aika hyvä, mutta ei mun mielestäni tee tarpeeksi pitkiä ripsiä
-Luomivärinä taas toimii suht surkea Rimmelin ''musta''luomiväri josta ei kuitenkaan tule tarpeeksi tummaa jälkeä
Image and video hosting by TinyPic
Image and video hosting by TinyPic
Ja jälki näyttää tältä. Yleensä saan tolla luomarilla tummemmat rajaukset, mutta nyt en

Ja vika eli viides vaihe
Image and video hosting by TinyPic
Discopallohuulikiilto + peitevoide

Image and video hosting by TinyPic
Ja tässä lopputulos, huono kuva

Edit: Kaikille teille jotka sanotte että meikkaan kasvoni turhaan, tiedoksi että mun naamani on oikeasti todella punainen ja siinä on värivirheitä, kuvassa se näyttää huomattavasti paremmalta

20091011

I'm closer to sky, the diamonds are flying high

Image and video hosting by TinyPic
Image and video hosting by TinyPic

20091010

Kerro miltä se tuntuu kun irti päästää

Image and video hosting by TinyPic
Image and video hosting by TinyPic
Image and video hosting by TinyPic
Image and video hosting by TinyPic
Mulla on ollut tänään aika kiva päivä, näin Tarua pitkästä aikaa ja kävin Hesessä syömässä.
Tää mun roskaruoan mättäminen ei ole enää kauheen tervettä, mä nimittäin söin eilen ja toissapäivänä Mäkkärissäkin. Huhhuh.

Kohta lähden vetämään fetasalaattia ja jumimaan.

20091008

I told my therapist about you

Image and video hosting by TinyPic
Image and video hosting by TinyPic
Takki CTRL, farkkuleggarit Bik Bok, kengät Dinsko

Se saapui ja se on söpömpi ku mitä osasin edes odottaa

20091007

I'm off

Image and video hosting by TinyPic
Image and video hosting by TinyPic
Image and video hosting by TinyPic
Image and video hosting by TinyPic
Mun tän hetken lempparikengät, niittinilkkurit Topshop ja hapsumokkasiinit Zara.

Mulla on nyt vähän sellainen tilanne, että tällä hetkellä ei oikein tää bloggaaminen maistu. Mun kaikki mielikuvitus valokuvaamisen suhteen on täysin poissa, en keksi yhtikäs mitään kuvattavaa ja jos keksin, lopputulos on surkea. Mä en ostele enää mitään enkä jaksa panostaa pukeutumiseen, sekin on huono juttu. Mua masentaa kaikki ihan kamalasti, oon pettynyt itseeni ja siihen miten mä toimin. Mä satutan ihmisiä joista välitän enkä tunnu ymmärtävän sitä että ehkä ne ihmiset ei jonain päivänä ole tässä vierellä mun perseilyni takia. Koulu menee edelleenkin päin veetä, en jaksa panostaa mihinkään ja kaikki tuntuu niin ylitsepääsemättömän vaikealta. En ole lopettamassa bloggailua tai mitään, mutta pientä taukoilua saattaa olla luvassa. Ja ettei tää mene mikskään elämä on paskaa-angstiksi, niin olisi mukavaa jos teillä olisi joitakin postausideoita.Eli niitä kehiin.

20091005

See you later

Image and video hosting by TinyPic
Kaulus Pieces, takki ja kengät H&M, mekko American Apparel

Mulla on ihan kohta lähtö kaverin luokse, sillä sen äiti ei ole kotona nyt muutamaan päivään ja meen pitämään kaverille seuraa. Eli musta ei nyt sitten kuulla vähään aikaan, mutta koetan napsia paljon kuvia ja tunkea ne tänne sitten kun olen kotona.

20091004

I hate my face today, I think I look so shitty

Image and video hosting by TinyPic
Image and video hosting by TinyPic
Image and video hosting by TinyPic
Tänään olen...

-Ärsyyntynyt koko päivän kestäneestä sateesta. Ei mulla ainakaan oo mitään tarvetta syksylle, kamala ikävä kesää jo nyt
-Kuunnellut mun vanhoja levyjäni ja tajunnut miten mun musamaku onkaan muuttunut
-Kuvaillut naamaani ja smokey eye-meikattuja silmiäni huonoin tuloksin. Mun naama on vaan huonolla tuulella tänään ja se on ruma
-Ärsyyntynyt siitä, etten jaksa enää pidennyksiä. Sinetit paistaa läpi ihan koko vitun ajan enkä voi ikinä pitää hiuksia kiinni ilman että näyttää siltä ku mun päässäni olis jotain valkoisia matoja. Hiukset on myös ihan hampussa nyt, en kestä, haluan omat hiukset
-Iloinnut ihan ihan pikkasen mun uudesta takista jonka tilasin ja joka ei vielä ole saapunut (se näyttää tältä). Eihän se ole yhtään mun tyylinen taikka mitään ja hei haloo maastokuosia, mutta se oli ihan rakkautta heti

Eli huono päivä on ollut. Kohta meen suihkuun ja syömään omenapiirakkaa ja hajoamaan tolle sateelle vielä enemmän

Edit: Hmm jaahas, liukastuin äsken suihkun lattialle niin että varpaat väänty ja nyt sattuu. Tänään ei TODELLAKAAN oo mun päivä

20091003

RED BLACK AFRIKA

Image and video hosting by TinyPic
Mekko American Apparel, poikaystävän tuliainen

Ainiin tosiaan, kaaduin eilen koulussa portaissa niissä mun Dinskon 10cm koroissa ja käveleminen tekee kipeää. Ärsyttävää, niin mun tuuria.

20091002

Behati Prinsloo for Victoria's Secret

Image and video hosting by TinyPic
Image and video hosting by TinyPic
Image and video hosting by TinyPic
Image and video hosting by TinyPic
Image and video hosting by TinyPic
Image and video hosting by TinyPic
Image and video hosting by TinyPic
Image and video hosting by TinyPic
Image and video hosting by TinyPic
Tää tulee mitä luultavammin olemaan mun ensimmäinen ja viimeinen tällainen postaus, ei yhtään nimittäin mun tyylisiä enkä itsekään koskaan välitä lukea muista blogeista tällaisia.
Mä en tiedä mikä ihme näissä kuvissa oli, mutta heti nämä nähtyäni olin aivan myyty. Ehdottomasti kauneimpia kuvia mitä olen katsellut. Kuvien värit, malli, vaatteet, kaikki. Miten nättiä.

20091001

Blah Blah

Image and video hosting by TinyPic
Image and video hosting by TinyPic
Image and video hosting by TinyPic
Image and video hosting by TinyPic
Image and video hosting by TinyPic
Hah tosiaan, kuten kuvasta näkyy, me saatiin tänään luokkakuvat. Kyllä toi kuva mun mielestäni onnistui aika hyvin verrattuna mun muihin ihan järkyttäviin luokkakuviin, mutta mikä ihme toi ilme on? Aivan ku mä haistaisin jotain pahaa ja hyi kamala mun nenää.

How we move from A to B, it can't be up to me

Image and video hosting by TinyPic
Image and video hosting by TinyPic
Image and video hosting by TinyPic
Päätin taas leikata suoran otsiksen ku se oli ehtinyt kasvaa jo pois + kynsilakka jonka varastin äidiltä ku se ei sitä käytä. Paita 2nd hand, kaulakoru H&M